maanantai 25. helmikuuta 2013

Rinteessä






Huippu lomasää! Miinus yksi aste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Isot pojat pääsivät ensimmäistä kertaa rinteeseen. Minäkään en malttanut vaan istua, vaan otin tunnin lipun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.., 25 vuotta sitten tuolla samalla nyppylällä lähes asuttiin ja kerjättiin kyytiä milloin mistäkin. Tuli ihan nostalginen olo.
Kaikki kiva palaa, -jopa eripariset neon nauhat jotka 8-vuotias itse kävi ostamassa.


lauantai 23. helmikuuta 2013

Polttaa


Tänään olen saanut "sisustaa" mökillä. Vaihdoin vanhaan Karlstad sohvaan uudet päälliset. Ja tuli niin hyvä, ettei pihaustakaan harmita, jotta uuden sohvan budjetti meni viemärin rakentamiseen:).
Valmista ei ole vielä. Viemäri ei lähtenyt vetämään, eikä hanasta tullut kuin kylmää vettä, joten siivouksista ei vielä tullut mitään. Assistenttikaan ei tuntunut tiluksilla viihtyvän, joten tuohon sohvan päällystämiseen saa olla enemmän kuin tyytyväinen.







torstai 21. helmikuuta 2013

Hyvää energiaa



Voi vehnä että olen kevään tyttö. Hyvä vointi ja jaksaminen on tuntunut koko kropassa. Torstai on viikonpäivistä tehokkain, mitä kodinhoitoon tulee. Kaikki valmiina viikonlopun tulla. Koti siivottu, viikon ruuat haettu kaappeihin ja vihdoin pienimmän sänky muutettu junior-malliksi. Sieltä voi nyt livahtaa isoveikan viekkuun yöunille.



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rypäleet


 Sormus on Moonlight Grapes by Georg Jensen. Olen nähnyt ja sovitellut livenä monet kerrat. Jepulis, kyllä se vaan on nätti. Pidetään haavelokerossa ja harkitaan sitten kun on seuraavaksi muiston paikka.





maanantai 11. helmikuuta 2013

Pöytä just eikä melkein



Suurta ihastusta, melkeinpä tavararakkautta. Tanskalaiselta VIPP merkiltä taitaa onnistua kaikki mitä tuotannosta ulos tulee. Hintaa tällä kakspuolmetrisellä on minulle vähän liikaa 2700€.

Neon


Jösses, että on kivat tyynyt! Livenä vielä paremmat. Hillitty harmaa kaverinaan neonoranssi. Nämä pääsevät k o h t a mökille. Miesväen mielestä "coolit".

Tyynyt: Ferm Living 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Aihetta kupliin

Tänään oli hyvä päivä. Uusia mahdollisuuksia työelämässä. Perhe mukana matkassa ja kaikki hyvin. Pikkuisen juhlitaan, -uudet koristeet kaulassa:)


tiistai 5. helmikuuta 2013

Koti kuvia




Meillä on ollut saman näköistä 6-vuotta. Samat huonekalut, sama järjestys. Varsinkin olohuoneessa  aika on pysähtynyt. Vanhoja kuvia katsellessa, ainoastaan kukat ovat tuuhentuneet ja pappeliinan raidat saapuivat jouluna löhötuolin kaveriksi, -kiitos ihana sisko! 
Nyt takkatilaan saapui uusi matto, matottomuuden tilalle. On siinä kuin kotonaan ja siihen jää, me like!

maanantai 4. helmikuuta 2013

"Tsemppaus kamaa"




Lapset harrastaa, vanhemmat harrastaa lasten harrastuksia. Äiti autokuskina hymyillen kuuntelee kuinka nuo oivaltaa. "Tästä tulee joukkuebiisi, kuuntele äiti"!!!  Äiti kuuntelee, ja on samaa mieltä, että on himpuran hyvä joukkuebiisi!